Sunnuntaina se taas tapahtuu, kesäaikaan siirtyminen ja se pointti - nukutaan tuntia vähemmän! En tiedä muista mutta itselläni on rytmi aina sekaisin pari päivää. Herätä vapaapäivänä jo yhdeksältä - aah, oikeasti siis kymmeneltä (lohduttava ajatus, en ole menettänyt aamutorkkuani) Tuntuu kuin juuri olisi siirrytty talviaikaan! k.e.s.ä.a.i.k.a yes!

Eilen tajusin etten ole laskenut yhtään mikä kp on meneillään! Hain kalenterini ja selasin sivuja, apua menikö SE jo ohi? Ennen kuin saan sivut maaliskuulta auki pamautin kalenterini kiinni! En halua tietää, nyt mennään tunteella. Ja ollaan mentykin!

Viikonloppuna oli ne illanistujaiset. 15-vuotiaana muistan toivoneeni että aikuisena sitten päästään näistä tyhmistä riidoista eroon mutta ei. Parisuhde, ihmissuhde, suhde, draamaa on kunnes ollaan niin vanhoja että ei jaksa enään aamupuuroa keittää. Tai sitten olen erakkoluonne kun pidän tätä niin ihmeellisenä ja rasittavana riidellä yhtikäs mistään.

Laitoin tuonne tuon kunniahimo-sanan.. Siksi että minun on pakko miettiä mitä haluan tehdä tulevaisuudessa enkä anna itselleni lupaa valita sitä mikä olisi helpointa vaan sitä mikä tuo tarpeeksi haasteita. Eikös se ole juuri sitä kunnianhimoa? Vai tyhmänrohkeaa...